Mainos
Mainos

Israel jatkaa siirtokuntien rakentamista

Israelia on arvosteltu kiivaasti uusien asuntojen rakentamispäätöksestä serkä turva-aitahankkeesta.

Israelin hallitus rakentaa satoja uusia asuntoja Länsirannan palestiinalaisalueilla sijaitseviin juutalaissiirtokuntiin. Päätöstä on arvosteltu tuoreeltaan.

Israelilaisen Peace Now -rauhanliikkeen mielestä asuntoministeriö toimii siirtokuntalaisten ehdoin jättäen siirtokuntapolitiikan taloudelliset, poliittiset ja turvallisuuspoliittiset seuraukset muiden israelilaisten niskoille.
Liikkeen laskelmien mukaan hallitus on tänä vuonna päättänyt 1300 asunnon rakentamisesta siirtokuntiin 5000 hengelle.

Asuntoministeriön tämänkertainen päätös koskee 550 asunnon rakentamista, joista suurin osa rakennetaan Jerusalemin lähellä sijaitsevaan Beitar Elitin siirtokuntaan. Siellä asuu tiukan linjan ortodoksijuutalaisia.

Israelia on arvosteltu kiivaasti myös siitä, että se päätti eilen jatkaa Israelia ja Länsirantaa erottavan aidan rakentamista. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat luonnehti aitaa "rasismin muuriksi, joka tuhoaa rauhan" tavatessaan toimittajia torstaina Ramallahissa. Israel on tähän mennessä anastanut jo 60 prosenttia palestiinalaisten maista, hän sanoi.

Palestiinalaisten pääneuvottelijan Saeb Erekatin mielestä siirtokuntien laajentaminen ja aidan rakentaminen romuttavat toiveet palestiinalaisvaltion perustamisesta. Israelin turvaaminen terrori-iskuja vastaan ei ole Erekatin mielestä aitahankkeen todellinen tarkoitusperä. -Kyse on maan kaappaamisesta, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme