Mainos
Mainos

Israel jatkanut iskuja Gazaan

YK:n yleiskokous hyväksyi viime viikon lopulla päätöslauselman, jonka mukaan Israelin tulisi vetää kaikki joukkonsa pois Gazasta ja lopettaa meneillään oleva hyökkäyksensä alueelle.

Israel on päättänyt jatkaa iskujaan Gazan alueelle. Turvallisuudesta vastaavat ministerit ovat sopineet jatkavansa "kohdennettuja tappamisia" eli palestiinalaisten äärijärjestöjen taistelijoiden surmaamisia.

Israelin maajoukot tunkeutuivat aamulla panssarivaunujen tukemina kahteen Gazan kaistalla sijaitsevaan kaupunkiin, kertovat palestiinalaisten turvallisuuslähteet.

Israelilaiset tarkka-ampujat asettuivat katoille joukkojen levittäytyessä Beit Hanuniin ja Jebalijaan. Kolme palestiinalaisopiskelijaa haavoittui sotilaiden luodeista koulunsa ulkopuolella Beit Hanunissa, kertovat viranomaiset. Yksi israelilaissotilas loukkaantui yhteenotossa.

Palestiinalaisten sairaalalähteiden mukaan Israelin joukot surmasivat kaksi Hamas-taistelijaa Pohjois-Gazan alueella.

YK:n yleiskokous hyväksyi viime viikon lopulla päätöslauselman, jonka mukaan Israelin tulisi vetää kaikki joukkonsa pois Gazasta ja lopettaa meneillään oleva hyökkäyksensä alueelle.

(MTV3-STT-AP-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme