Mainos
Mainos

Israel pelotteli Irania ohjuskokeella

Israelin pääministeri Ehud Olmert varoitti alkuviikosta, että maa harkitsee kaikkia mahdollisia keinoja Irania vastaan.

Israelin puolustusministeriö on ilmoittanut tehneensä onnistuneen ohjuskokeen. Israelin arvellaan kehittelevän uudenlaisia pitkän kantaman ohjuksia, joilla se voisi pelotella Irania.

Israelin uskotaan valmistelevan Jeriko-3-nimistä ohjusmallia, joka on mahdollista aseistaa niin kemiallisella, biologisella kuin ydinkärjelläkin. Sen kantomatka olisi 4500 kilometriä.

Ballistinen ohjus laukaistiin Tel Avivin eteläpuolella sijaitsevasta Palmachinin sotilastukitukikohdasta.

Pääministeri Ehud Olmert varoitti maanantaina Israelin harkitsevan kaikkia mahdollisia keinoja Irania vastaan. Israelin viranomaiset arvioivat, että Iranilla on ydinpommi vuoteen 2010 mennessä.

Iran on puolestaan kiistänyt rikastavansa uraania sotilaalliseen tarkoitukseen. Myös Yhdysvaltain tiedustelupalvelut katsovat Iranin keskeyttäneen ydinaseohjelmansa vuonna 2003.

Israel koventamassa otteitaan Hamasia vastaan

Israelin armeija pyrkii kuitenkin parantamaan ohjustorjuntaansa, jotta se voisi vastata aiempaa tehokkaammin lyhyen ja keskipitkän matkan raketteihin. Huolta aiheuttavat Iranin ohjusten lisäksi Libanonin Hizbollah-liikkeen Katjusha-raketit.

Olmert uhkaa koventaa otteitaan myös palestiinalaisten Hamas-järjestöä vastaan. Gazan alueelta on ammuttu kahden päivän aikana noin 70 rakettia Israelin puolelle.

- Etelässä on jo käynnissä sota joka päivä ja joka yö, Olmert huomautti.

Israelin ilmavoimat iski tänään Beit Lahijan kaupunkiin Pohjois-Gazassa. Hyökkäyksessä kuoli palestiinalaisen ääriryhmän komentaja ja hänen vaimonsa.

Israel kiihdytti operaatioitaan Gazassa alkuviikosta, kun ecuadorilainen kibbutsityöntekijä oli ammuttu lähellä Gazaa. Sotilaat surmasivat tiistaina ainakin 18 palestiinalaista, joista suuri osa oli taistelijoita.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme