Mainos
Mainos

Israel pidätti lisää palestiinalaisia pommi-iskusta

Israelin turvallisuusjoukot pidättivät viime yönä 29 palestiinalaista Jordanjoen länsirannalla. Turvallisuusjoukot ovat pidättäneet kaikkiaan ainakin 145 terroristiyhteyksistä epäiltyä ihmistä sen jälkeen, kun kahden ääri-islamilaisen itsemurhaisku Jerusalemissa surmasi viime keskiviikkona 13 sivullista.

Israelin turvallisuusjoukot ovat tänään edelleen hälytystilassa uusien pommi-iskujen varalta, ja tuhansia poliiseja on määrätty maan eri kaupunkeihin pitämään silmällä ihmisjoukkojen kansoittamia paikkoja.

Jerusalemin ja Tel Avivin liikenne oli ajoittain täysin jumissa, ja poliisi on saanut uusia iskuja pelkääviltä kansalaisilta satoja soittoja julkisille paikoille jätetyistä epäilyttävistä esineistä. Israel on iskun jälkeen tiukentanut turvatoimiaan rajusti.

Maan hallitus lykännyt rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa sekä sulkenut Länsirannan ja Gazan alueen.

Israelin poliisi hajotti taloja

Israelin poliisi on jatkanut tänään useiden viikkojen tauon jälkeen luvattomien palestiinalaisasumusten hävittämistä. Israelin poliisi hajotti kolme palestiinalaisten luvatta rakentamaa taloa Itä-Jerusalemissa ja eilen Länsirannalta hävitettiin kaksi luvatonta rakennusta.

Palestiinalaiset rakentavat asuntoja luvatta, koska israelilaisviranomaisilta on heidän mukaansa lähes mahdoton saada rakennuslupia. Palestiinalaiset ovat sitä mieltä, että talojen purkamisen myötä heidät yritetään häätää kokonaan pois Jerusalemista.

Israelilaisviranomaisten mukaan talojen hävittämisellä ja viime keskiviikon pommi-iskulla ei ole mitään yhteyttä keskenään.

Arafat ja Netanyahu syyttelivät toisiaan

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat sanoi tänään, että palestiinalaisia vastaan suunnatut toimet ovat "Palestiinan kansan kollektiivista rankaisemista ja nöyryyttämistä".

Arafatin edustajan mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on anteeksipyynnön velkaa Arafatille, koska pommi-iskun tekijöitä ei ole tunnistettu.

Palestiinalaisten mukaan pommi-isku oli suunniteltu mitä todennäköisimmin maan ulkopuolella. Netanyahun mukaan palestiinalaisten hallinto ainakin siunasi iskun valmistelun ja auttoi sen toteuttamisessa.

-Mikäli palestiinalaishallinto ei edelleenkään taistele terrorismia vastaan, jatkamme toimenpiteitämme, ilmoitti Netanyahu.

Israel on lisäksi uhannut tunkeutua palestiinalaisten itsehallintoalueille pysäyttääkseen terroristit, mikäli palestiinalaiset itse eivät puutu näiden toimintaan.

EU-lähettiläs moitti Israelia

Euroopan unionin Lähi-idän rauhanlähettiläs Miguel Angel Moratinos arvosteli tänään Israelia toimista, joita maa on pommi-iskun jälkeen suunnannut palestiinalaisia vastaan.

Palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kanssa keskustellut Moratinos sanoi neuvottelevansa Netanyahun kanssa, jotta Israel lieventäisi turvatoimiaan. Moratinoksen oli määrä tavata Netanyahu vielä maanantaina.

-EU kannattaa kaikkia toimenpiteitä, jotka lisäävät israelilaisten turvallisuutta, mutta emme käsitä sellaista toimintaa, joka turvallisuuden sijaan lisää turvattomuutta, sanoi Moratinos.

Länsirannan ja Gazan alueiden sulkeminen on estänyt kymmeniätuhansia Israelin puolella työssä käyviä palestiinalaisia saapumasta työhönsä.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme