Mainos
Mainos

Israel pysäytti Itä-Jerusalemin rakennushankkeen

Israel ilmoitti tänään, että Itä-Jerusalemiin suunnitellun uuden siirtokunnan rakentamista lykätään toistaiseksi. Suunnitelma on hyllyllä ainakin siihen saakka, kunnes viranomaiset ovat käsitelleet rakentamissuunnitelmaa koskevan valituksen.

Palestiinalaiset ja israelilaiset sopivat tänään aloittavansa uudelleen rauhanneuvottelut tällä viikolla. Kaikkiaan yhdeksässä komiteassa käytävät neuvottelut koskevat aiemman rauhansopimuksen sitoumusten toteuttamista, mm. palestiinalaisten vankien vapauttamista.

Israelin pormestari myönsi viime viikolla yhdysvaltainjuutalaiselle suururakoitsijalle luvan rakentaa 70 asuntoa tämän omistamalle maalle Itä-Jerusalemin Öljymäelle. Kahden vasemmistolaisen kaupunginvaltuutetun päätöksestä tekemä valitus käsitellään 5. elokuuta.

Palestiinalaisten mukaan israelilaisasutuksen perustaminen keskelle Itä-Jerusalemin arabialuetta olisi "sodanjulistus", joka pirstoisi toiveetkin rauhanneuvottelujen etenemisestä. Palestiinalaiset haluavat Israelin vuonna 1967 miehittämän Jerusalemin itäosasta tulevan valtionsa pääkaupungin.

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat eivät ole jatkaneet rauhanneuvotteluja sitten maaliskuun, jolloin Itä-Jerusalemiin alettiin rakentaa 6 500 asunnon juutalaissiirtokuntaa. Netanyahu on ilmoittanut olevansa "ainakin toistaiseksi" uutta rakennussuunnitelmaa vastaan.

PLO:n neuvottelija Nabil Shaath sanoi tänään saaneensa Israelin ulkoministeriltä David Levyltä "takeet" siitä, ettei rakennussuunnitelma etene.
-Uskomme, että suunnitelman pysäyttäminen lisää molemminpuolista luottamusta, sanoi Shaath tavattuaan Levyn.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme