Mainos
Mainos

Israel syrjii maan arabiväestöä

EU on arvostellut Israelia turva-aidan rakentamisesta. EU:n mukaan se on este rauhalle. EU on myös huolestunut siitä, että turvamuuri kulkee paikoin syvälle palestiinalaisalueille.

Lähi-idän konflikti koettelee myös Israelin juutalaisten ja arabiväestön suhteita. Tuoreen selvityksen mukaan maan hallitukset ovat syrjineet arabiväestöä jo pitkään taloudellisesti ja sosiaalisesti.

Kolme vuotta sitten miehitetyillä alueilla puhjennut palestiinalaisten kansannousu kuohutti mieliä myös Israelin arabeissa eri puolilla maata. Israelin poliisi kukisti heidän mielenosoituksensa verisesti, 12 arabikansalaista sai surmansa.

Israelissa äskettäin tapahtumista äskettäin julkaistu virallinen selvitys oli karu. Väkivallan taustalla on järjestelmällinen ja pitkäaikainen arabien syrjintä. Viidesosa kuudesta miljoonasta israelilaisesta on arabeja.

Meisarin arabikylän raitilla pohjois-Israelissa on nyt rauhallista. Moskeijaa kunnostetaan, mutta sen varjossa edes ihmisoikeusaktivisti ei usko nopeisiin muutoksiin arabien ja juutalaisten väleissä.

- Koska hallitus ei aio tehdä mitään asioiden eteen mikään ei tule muuttumaan, menneet tapahtumat vain toistuvat, johtava tutkija Najib Abu Rokaya B'Tselem-järjestöstä kertoo.

Kolmen vuoden takaisissa väkivaltaisuuksissa kärsineen Umm al-Fahmin ongelmat ovat tyypillisiä arabiasutuksille. Katunäkymät ovat nuhjuiset. Jätehuoltoa ei ole, kaupunkiin saatiin viemäröinti vasta 80-luvulla. Vedentulokaan ei ole aina varmaa.

Jos arabikansalaisten asema ei parane, tilanteen pelätään pahimmillaan johtavan jopa sisällissotaan.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.10.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme