Mainos
Mainos

Israel syyttää Suomen Unifil-joukkoja haitanteosta

Israel syyttää suomalaisia rauhanturvaajia siitä, että nämä viivyttivät israelilaissotilaiden pelastamista pensaspalon kourista Etelä-Libanonissa. Neljä israelilaista sotilasta sai surmansa palossa torstaina.

Libanonissa toimivien Unifil-joukkojen edustajan mukaan israelilaiset "virittivät aseensa" ja tunkeutuivat suomalaisten miehittämän tiesulun läpi selittämättä, että kyseessä oli pelastusoperaatio.

Israelin asevoimien edustaja puolestaan kertoi pelastustöissä olleiden israelilaisten pyytäneen tiesulkua miehittäneitä sotilaita avaamaan sulun, jotta pelastajat pääsisivät paloalueelle.

-Rauhanturvaajat kieltäytyivät, joten sotilaat avasivat sulun itse. Unifil-joukot eivät ilmeisesti ymmärtäneet, että kyseessä oli pelastustoimi, sanoi prikaatinkenraali Oded Ben-Ami.

Hänen mukaansa israelilaissotilailta kesti jonkin aikaa ennen kuin he pääsivät paloalueelle johtavalle tielle. Ei kuitenkaan voida tietää, johtiko rauhanturvaajien viivyttely kuolemiin, eikä Israel aio esittää virallista valitusta.

Neljä israelilaissotilasta paloi kuoliaaksi ja kuusi sai vammoja torstaisessa pensaspalossa, jonka aiheuttivat Israelin omat tykinkranaatit. Israel pyrki tykkitulella tukemaan joukkojaan yhteenotossa libanonilaississien kanssa.

Tilanne jännittynyt

Unifil-joukkojen edustaja Timur Goksel kuvasi tilannetta tiesululla jännittyneeksi.

-Sulun toisella puolella oli paljon aseistettua väkeä. Siellä oli joukkoja Hizbollahista, Amal-järjestöstä ja sotilaita Israelista. Suomalaiset joukot pyrkivät ennen kaikkea pitämään heidät erillään, hän sanoi.
-Tilanne oli hyvin jännittynyt, ja suomalaiset uskoivat estävänsä suuren luokan yhteenoton.
(STT-Reuter)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme