Mainos
Mainos

Israel torjui amerikkalaisten vetäytymiskehotuksen

Israel on hylännyt Yhdysvaltain eilisen vaatimuksen pikaisesta vetäytymisestä Länsirannalla sijaitsevilta palestiinalaisalueilta. Yön aikana Israelin joukot ovat tunkeutuneet pakolaisleirille Gazassa.

Israel-PLO


Eilen illalla Jerusalemissa kovan linjan kannattajat muistelivat viime viikolla ammuttua Israelin matkailuministeriä ja vaativat palestiinalaisten presidentin, Jasser Arafatin, erottamista. Israelin pääministeri Ariel Sharon on kuitenkin ilmoittanut, ettei Israel vetäydy miehittämiltään palestiinalaisalueilta, vaikka Yhdysvallat sitä pyysikin. Sharonin mukaan Israelin joukot eivät vetäydy valtaamistaan kaupungeista ennen kuin palestiinalaiset luovuttavat israelilaisministerin murhaajan.

Yhdysvalloissa vierailevan Israelin ulkoministeri Shimon Peresin mukaan Israel ei ole kuitenkaan henkilökohtaisessa sodassa Arafatia vastaan. Peresin mukaan Arafatin ongelmana ovat lukuisat ryhmittymät, joita hän ei hallitse. - Nykyään tilanne on se, että Arafat johtaa Palestiinan kansaa, jolla on neljä erilaista aseellista ryhmittymää. Ne kaikki taistelevat eri syistä ja näin tappavat kaiken rauhan ja toivon, Peres kiteyttää kantansa. Hän tapaa tänään Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin ja keskustelujen asialistalla odotetaan olevan Lähi-idän tilanteen.

Palestiinalaisten mukaan Israelin joukot tunkeutuivat viime yönä palestiinalaisten pakolaisleirille Gazan eteläosassa. Välikohtauksessa tuhoutui lukuisia taloja. Israelin mukaan se tuhosi toimillaan ääri-islamilaisten piilopaikkoja.

Solana toivoo Israelin vetäytyvän palestiinalaisalueilta

Javier Solana

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana toivoo, että Israelin joukot pian vetäytyvät palestiinalaishallinnassa olevilta alueilta. Solana puhui eilen toimittajille Roomassa ennen lähtöään viikon kestävälle Lähi-idän kiertomatkalle. Hän kuvasi tilannetta Lähi-idässä hyvin vaikeaksi ja kertoi tekevänsä kaiken mahdollisen tilanteen helpottamiseksi.

-Toivomme kovasti, että israelilaiset pian alkavat vetäytyä näiltä alueilta, ja viimeksi saamani tiedot antoivat vaikutelman että näin olisikin tapahtumassa, Solana sanoi lyhyen Italian-vierailunsa aikana.

Israel on miehittänyt palestiinalaisten hallinnassa olevia alueita Länsirannalta matkailuministeri Rehavam Zeevin murhan jälkeen.

Solanan oli määrä tavata palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat vielä eilen illallisen merkeissä ja neuvotella Israelin pääministerinAriel Sharonin kanssa tänään. Myöhemmin tällä viikolla hän jatkaa Egyptiin ja Jordaniaan. -Olen valmis palaamaan Israeliin viikon lopulla, jos se osoittautuu tarpeelliseksi, Solana sanoi.

Diplomaatit tapasivat Arafatin

YK:n, EU:n, Yhdysvaltain ja Venäjän diplomaatit tapasivat eilen Jasser Arafatin ja patistivat häntä pikaisiin toimiin terrorismia vastaan. Diplomaateilla oli vaatimuksia myös Israelille; he vaativat Israelia vetäytymään heti viime viikolla miehittämistään palestiinalaiskaupungeista.

Venäjän lähettiläs Andrei Vdovin, EU:n Miguel Moratinos, YK:n Röd-Larsen ja Yhdysvaltain konsuli Ronald Schlicher tapasivat Arafatin Gazassa varhain eilen.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Huomenta Suomi 23.10.2001)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme