Mainos
Mainos

Israel vaati apua Hamasin painostukseen

Israelin puolustusministerin mukaan maan ja Hamasin välinen tilanne on testi vapaan maailman diplomatialle.

Israelin hallitus vaatii kansainvälistä yhteisöä ryhtymään toimiin Hamas-liikkeen aseellista siipeä vastaan. Raketti-iskut jatkuvat samaan aikaan Sderotin kaupunkiin Gazan lähellä.

- Väkivallan pitää loppua kaikilla taistelukentillä. Tarvitsemme poliittista vuoropuhelua kriisin ratkaisemiseksi. Se on ainoa vaihtoehto, sanoi EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana Jerusalemissa tavattuaan puolustusministeri Amir Peretzin.

Peretzin mielestä Israel on ollut kärsivällinen ja yrittänyt välttää olojen kärjistymistä niin, että maan armeijan pitäisi ryhtyä laajamittaiseen maaoperaatioon.

- Tämä on eurooppalaisen ja myös amerikkalaisen diplomatian testi. Tämä on testi vapaan maailman diplomatialle. Elleivät raketti-iskut lopu, emme lopeta mekään, hän korosti.

Hamasin edustaja Sami Abu Zuhri kehotti Israelia lopettamaan ensin ilmahyökkäyksensä Gazaan. Hänen mukaansa Hamas ja muut palestiinalaiset ääriryhmät voivat sen jälkeen päättää rakettitulen keskeyttämisestä.

Israelin viranomaiset arvioivat, että Gazasta on ammuttu noin 150 rakettia viikossa. Iskuissa on kuollut yksi israelilainen ja haavoittunut useita.

Israelin ilmavoimien hyökkäyksissä Gazaan on kuollut ainakin 34 palestiinalaista. Palestiinalaisryhmät kertoivat, että kuolleista yli 20 oli taistelijoita.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme