Mainos
Mainos

Israel vetäytyy Libanonista

Israelin hallitus hyväksyi tänään YK:n päätöslauselman, jossa vaaditaan Israelin vetäytymistä Libanonista. Turvallisuudesta vastaavat hallituksen ministerit hyväksyivät päätöslauselman yksimielisesti.

Pääministeri Benjamin Netanyahun neuvonantaja David Bar-Illan sanoi jo ennen hallituksen sisäpiirin istuntoa, että historiallinen päätös oli tekeillä.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 20 vuotta sitten päätöslauselman numero 425, jossa vaaditaan Israelia vetämään ehdoitta joukkonsa Libanonista. Israel ei ole kuitenkaan noudattanut YK:n päätöslauselmaa, vaan miehittää edelleen noin 15 kilometrin levyistä "turvallisuusvyöhykettä" eteläisessä Libanonissa. Israelin mukaan vyöhyke on välttämätön Libanonista käsin tehtävien sissihyökkäysten estämiseksi.

Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun mukaan vetäytymisen ehtona on edelleen se, että Libanon takaa Israelin pohjoisrajan turvallisuuden. Hän painotti kuitenkin, että Israel on valmis vetäytymään vaikkei Libanonin tai Syyrian kanssa solmittaisikaan virallista rauhansopimusta.

Netanyahu on myös vaatinut, että Libanonin on taattava Israelin liittolaisen Etelä-Libanonin armeijan SLA:n sotilaiden ja heidän perheidensä turvallisuus.

Libanonin ja Syyria: ei ehtoja

Libanonin presidentti Elias Hrawi torjui tiukasti Israelin esittämät neuvottelut Etelä-Libanonin turvallisuusjärjestelyistä. Hän toisti Libanonin kannan, jonka mukaan israelilaisjoukkojen vetäytymisen täytyy tapahtua ilman mitään ehtoja. Samaa mieltä on ollut myös Syyria, jolla on 35000 miehen vahvuiset joukot Libanonissa.

Hrawin mukaan arabimaiden pitäisi kokoontua päättämään, että Israel eristetään täysin kunnes se on vetäytynyt kaikilta miehittämiltään arabialueilta. Israel tulisi mm. jättää kaikkien talouskokousten ulkopuolelle.

Syyria kutsui päätöslauselman hyväksymistä taktikoinniksi. Syyrian uutistoimiston Sanan mukaan Israel pyrkii vesittämään päätöslauselman sisällön, sillä päätöslauselmassa vaaditaan nimenomaan vetäytymistä ehdoitta.

Israelin oppositiossa olevan työväenpuolueen parlamenttiedustaja Yossi Beilin julkisti Tel Avivissa oman vetäytymissuunnitelmansa, joka ei vaatisi mitään sopimusta Libanonin tai Syyrian kanssa. Tämän suunnitelman mukaan Israel vetäytyisi nopeasti ja ehdoitta Etelä-Libanonista.

Viime kuussa Israelissa ja muualla Lähi-idässä vieraillut YK:n pääsihteeri Kofi Annan vetosi Israeliin, jotta se noudattaisi YK:n päätöksiä. Netanyahu kertoi keskiviikkona soittaneensa Annanille selvittääkseen hänelle Israelin päätöstä. Hän myös pyysi YK:n pääsihteeriltä tukea vetäytymisen toimeenpanemisessa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme