Mainos
Mainos

Israelilaisoikeus: Arafatin korvattava bussiyhtiön tappioita

Jasser Arafat on määrätty maksamaan bussiyhtiölle jättikorvaukset palestiinalaisten itsemurhaiskujen aiheuttamien tulonmenetysten takia. Palestiinalaisten itsehallinto tyrmää päätöksen vaarallisena ja laittomana.

Israelilainen tuomioistuin on määrännyt palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin maksamaan vahingonkorvauksia bussiyhtiölle, jonka tulot ovat vähentyneet palestiinalaisten itsemurhaiskujen takia, oikeuslähteet kertovat. Vahingonkorvaussumma on kymmenen miljoonaa dollaria (vajaat 9,3 miljoonaa euroa).

Telavivilainen oikeus päätti myös, että vahingonkorvaus voidaan maksaa bussiyhtiölle palestiinalaisten itsehallinnon varoista, jotka Israel jäädytti kaksi vuotta sitten.

Vahinkokorvausta haki Egged-bussiyhtiö. Kanteen mukaan yhtiön tulot ovat pudonneet 15-20 prosenttia sen jälkeen, kun palestiinalaisten kansannousu alkoi syksyllä 2000. Eggedin bussit ovat joutuneet 53 terrori-iskun kohteeksi. Niistä 20 on ollut itsemurhapommi-iskuja.

Palestiinalaisten itsehallinto on tyrmännyt päätöksen vaarallisena ja laittomana. -Yhdelläkään israelilaisoikeudella ei ole toimivaltuuksia tutkia moista asiaa, niillä ei ole toimivaltuuksia palestiinalaisten itsehallintoon nähden, palestiinalaisministeri Saeb Erekat totesi uutistoimisto AFP:lle. Hänestä päätös on täysin poliittinen. Israelin hallitus pitää Arafatia vastuullisena palestiinalaisiskuista riippumatta siitä, kuka terrori-iskun on tehnyt.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme