Mainos
Mainos

Israelille rokotteita Yhdysvalloista

Yhdysvallat on luvannut toimittaa Israelille suuria määriä rokotteita Irakin mahdollisen hyökkäyksen varalta, kertoi israelilainen Haaretz-lehti tänään.

Satojatuhansia annoksia rokotteita, varsinkin pernaruttoa vastaan, varastoidaan joko Israeliin tai amerikkalaisvarastoihin toimitettavaksi kriisin sattuessa. Israel pyysi rokotteita jo ennen nykyistä asetarkastuskiistaa, koska Irakin epäillään kehittelevän biologisia ja kemiallisia aseita, kertoi lehti.

Vuoden 1991 Persianlahden sodassa Irak ampui Israelin tärkeimpään talous- ja teollisuuskeskukseen Tel Aviviin 39 Scud-ohjusta, joissa oli tavanomaiset taistelukärjet. Ohjukset surmasivat kaksi ihmistä. Israelin viranomaiset ovat kuitenkin vähätelleet vaaraa, että Irak käyttäisi muita kuin tavanomaisia aseita Israelia vastaan, vaikka Yhdysvallat iskisi Irakiin.
(STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme