Mainos
Mainos

Israelin entinen presidentti Weizman kuollut

Ezer Weizman oli Israelin presidenttinä vuosina 1993-2000.

Israelin entinen presidentti Ezer Weizman on kuollut. Weizman kuoli tänään 81 vuoden iässä, kertoivat sairaalalähteet.

Weizman oli Israelin presidenttinä vuosina 1993-2000. Suosittu presidentti joutui jättämään tehtävänsä kesken virkakautensa korruptioskandaalin jälkeen.

Taistelijalentäjän koulutuksen saanut Weizman loi itsenäisen Israelin ilmavoimat, jotka murskasivat arabivihollisten vastarinnan heti ns. kuuden päivän sodan ensimmäisenä taistelupäivänä vuonna 1967.

Pian sodan jälkeen hän erosi armeijasta ja lähti mukaan politiikkaan, ensin Golda Meirin johtamaan koalitiohallitukseen. Hän erosi kuitenkin hallituksesta jo seuraavana vuonna, kun YK:n turvallisuusneuvosto oli vaatinut Israelia vetäytymään miehitetyiltä palestiinalaisalueilta.

Hän oli mukana perustamassa oikeistolaista Likud-puoluetta vuonna 1973. Neljä vuotta myöhemmin Likud sai vakuuttavan vaalivoiton ja pääministeriksi noussut Menachem Begin palkitsi Weizmanin puolustusministerin postilla.

Weizmanilla on tärkeä osa rauhanneuvotteluissa Egyptin kanssa. Nämä johtivat vuonna 1979 solmittuun rauhansopimukseen entisen vihollisen kanssa.

Weizman joutui sairaalahoitoon helmikuussa keuhkotulehduksen vuoksi.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme