Mainos
Mainos

Israelin hallitus hyväksyi Jerusalemin kaivaukset

Pääministerin mukaan kaivaukset eivät loukkaa muslimien tunteita. Kaivauksia jatketaan mahdollisimman kovalla vauhdilla.

Israelin hallitus on päättänyt jatkaa kiistanalaisia kaivauksia Temppelivuoren lähellä muslimien vastalauseista huolimatta. Kaivauksilla valmistellaan uuden jalankulkusillan rakentamista Al Aksan moskeijan läheisyyteen.

Rakennustyöt ovat herättäneet palestiinalaisissa raivoa ja saaneet heidät osoittamaan mieltään. Mielenosoittajat ja poliisit ottivat viikonloppuna yhteen Jerusalemissa.

Hallituksen päätöksestä kertoneen virkamiehen mukaan kaivauksia jatketaan ennakkosuunnitelmien mukaisesti mahdollisimman kovalla vauhdilla.

Israelin pääministeri Ehud Olmert sanoi armeijan radiossa, ettei rakennuspaikka ole moskeija-alueella eivätkä työt siksi loukkaa muslimien tunteita.

Muutamat kymmenet mielenosoittajat ovat myös tänään ottaneet yhteen poliisin kanssa Jerusalemin vanhankaupungin portilla. 2000 poliisia partioi kaupungin kaduilla uusien mellakoiden varalta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme