Mainos
Mainos

Israelin hallitus selvisi budjettiäänestyksestä

Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun hallitus sai enemmistön taakseen parlamentin budjettiäänestyksessä tänään. Budjetti hyväksyttiin äänin 58-52.

Ulkoministeri David Levy erosi hallituksesta eilen. Levyn Gesher-puolueella on parlamentissa viisi edustajaa. Levyn eron jälkeen hallituspuolueilla on 61 kansanedustajaa 120-jäsenisessä parlamentissa. Levy ja neljä muuta Gesher-puolueen kansanedustajaa äänestivät vuoden 1998 budjettiesitystä vastaan. Tyhjää äänesti yksi kansanedustaja, Netanyahun Likud-puolueeseen kuuluva Benny Begin, entisen pääministerin Menachem Beginin poika ja Netanyahun kilpailija.

Ennen äänestystä huolestuneelta näyttänyt Netanyahu hymyili leveästi äänestystuloksen selvittyä ja vilkutti parlamentin lehtereillä oleville kannattajilleen. Tarkkailijat ovat arvelleet, että vaikka Netanyahu selviääkin maanantaisesta budjettiäänestyksestä hänellä on edessään suuria vaikeuksia kun esille tulee kiista Israelin armeijan vetäytymisen jatkamisesta Länsirannalta. Netanyahu tapaa presidentti Bill Clintonin 20. tätä kuuta Washingtonissa. Pari päivää myöhemmin Clinton keskustelee Valkoisessa talossa palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa. Lähi-idän rauhanprosessin jatkaminen ja Israelin vetäytyminen Länsirannalta ovat ilmeisesti keskeisiä aiheita näissä tapaamisissa.

Ulkoministeri Levyn ero hallituksesta tulee virallisesti voimaan huomenna. Hän on arvostellut Netanyahun kokoomushallituksen palestiinalaispolitiikkaa ja pääministerin näkemyksiä sosiaaliturvasta. Levyn puolue Gesher on Netanyahun Likud-ryhmittymästä eronnut sirpalepuolue, jonka päätukijat ovat Lähi-idästä kotoisin olevia sefardijuutalaisia. He ovat perinteisesti kuuluneet alempiin sosiaaliluokkiin Israelissa.
(STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme