Mainos
Mainos

Israelin joukot surmasivat palestiinalaisia

Uutistoimisto AFP:n mukaan surmatut kuuluivat ääri-islamilaisiin Jihad- ja Hamas-järjestöihin.

Israelin joukot surmasivat ainakin viisi palestiinalaista ratsian yhteydessä Tulkarmin pakolaisleirillä Länsirannalla myöhään illalla. Uutistoimisto AFP:n mukaan surmatut kuuluivat ääri-islamilaisiin Jihad- ja Hamas-järjestöihin.

Tapahtumasta raportoivat Israelin radio ja palestiinalaiset silminnäkijät.

Silminnäkijät kertoivat uutistoimisto Reutersille, että kuolleiden joukossa olisi ääri-islamilaisen Jihad-järjestön johtajiin kuuluva Ribhi Amara. Silminnäkijöiden mukaan Israelin joukot tunkeutuivat pakolaisleirille, piirittivät talon ja ampuivat tämän jälkeen kolme miestä.

Sotilaslähteestä sanottiin, että israelilaisjoukot tulivat pakolaisleiriin pidättämään viittä miestä ja joutuivat tulituksen kohteeksi. Sotilaat vastasivat tuleen ja surmasivat kolme tai neljä miestä.

Israelin radio kertoi, että ryhmä oli todennäköisesti vastuussa heinäkuun pommi-iskusta Netanjan kaupungissa. Lisäksi heidän uskotaan iskeneen yökerhoon Tel Avivissa helmikuussa. Kummassakin iskussa kuoli viisi ihmistä.

Aiemmin palestiinalainen puukotti kuoliaaksi ortodoksijuutalaisen amerikkalaismiehen ja haavoitti toista Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Surma on ensimmäinen väkivallanteko sen jälkeen kun Israel vetäytyi 21 siirtokunnasta Gazassa ja neljältä Länsirannalla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme