Mainos
Mainos

Israelin siirtokuntahanke suututti palestiinalaiset

Lähi-idässä tunnelmat ovat kiristyneet Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen alla. Keskiviikkona alkavia neuvotteluja uhkaa jälleen uusi kiista Israelin siirtokunnista.

Israel ilmoitti viikonvaihteessa, että Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla sijaitseviin siirtokuntiin rakennetaan yli 1200 asuntoa. Tiistaina maa ilmoitti vielä yli 900 talon rakentamisesta.

Israelin mukaan uudet asunnot pystytetään alueille, jotka maa aikoo pitää itsellään vastaisuudessakin.

Palestiinalaiset tuohtuivat suunnitelmista. Korkea-arvoisen palestiinalaispoliitikon Yasser Abed Rabbon mukaan siirtokuntien laajentaminen on vastoin Yhdysvaltain antamia lupauksia.

– Neuvottelut uhkaavat sen (rakentamisen) takia epäonnistua ennen kuin ovat alkaneetkaan, Rabbo varoitti.

Israel ja palestiinalaiset kävivät rauhanneuvotteluja viimeksi kolme vuotta sitten. Silloin neuvottelut kaatuivat juuri kiistaan siirtokunnista.

Rakennushankkeiden laajuus yllätti

Rauhanvälittäjänä toiminut Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on yrittänyt tyynnytellä palestiinalaisten kiukkua.

– Olemme tienneet, että rakentamista jatketaan joillakin alueilla, hän kommentoi.

Samalla hän myönsi, että suunnitelmien laajuus tuli yllätyksenä. Hän toivoo silti palestiinalaisilta malttia, jotta rauhanneuvottelut saadaan alkuun keskiviikkona Jerusalemissa.

Israel on tehnyt palestiinalaisille myös myönnytyksen ennen neuvotteluja. Maa on luvannut vapauttaa 104 palestiinalaisvankia vähitellen. Ensimmäiset 26 vankia on määrä päästää vapauteen varhain keskiviikkona.

Israel ja palestiinalaiset pyrkivät saamaan aikaan rauhansopimuksen yhdeksässä kuukaudessa.

Siihen mennessä Israelin ja palestiinalaisten pitäisi siirtokuntien lisäksi päästä sopuun esimerkiksi valtioiden rajoista sekä kummallekin tärkeän Jerusalemin asemasta.

Rauhan syntymiseen ei uskota järin laajasti. Israelin presidentti Shimon Peres kuitenkin vakuuttaa, että nyt alkavat neuvottelut eroavat aikaisemmista yrityksistä merkittävästi.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme