Mainos
Mainos

Istui vankilassa 17 vuotta syyttömänä - sai 850 000 euron korvaukset

64-vuotiaalle japanilaismiehelle on myönnetty 92 miljoonan jenin eli 850 000 euron korvaukset miehen istuttua syyttömänä vankilassa peräti 17 vuotta.

Toshikazu Sugayalle langetettiin vuonna 1993 elinkautinen vankeustuomio 4-vuotiaan tytön murhasta.

Sugayan tuomiossa raskauttavina todisteina olivat dna-näytteiden tulokset, jotka myöhemmin ovat osoittautuneet virheellisiksi.

Päiväkodin bussikuskina toiminut Sugaya pidetettiin joulukuussa 1991 puolitoista vuotta tytön ruumiin löytymisen jälkeen.

4-vuotias pikkutyttö oli hävinnyt pelihallista toukokuussa vuonna 1990 Ashikagassa. Hänen ruumiinsa löytyi seuraavana päivänä läheisen joen penkalta. Poliisi pidätti myöhemmin Sugayan murhaepäiltynä.

Tytön alushousuista löydetystä nesteestä otettiin dna-testit, jotka pystyttiin tutkimuksissa yhdistämään bussikuskiin.

Sugayan asianajaja kyseenalaisti vuosia myöhemmin dna-testin tuloksen, koska testien luotettavuus oli kyseenalainen vielä 90-luvulla. Tokion korkein oikeus määräsi uuden dna-testin vuonna 2008. Se osoitti, ettei dna sittenkään täsmännyt tuomittuun.

Sugaya vapautettiin vuonna 2009.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme