Mainos
Mainos

Italia kylpee auringossa

Etenkin Italian pohjois- ja keskiosissa on ollut ennätyksellisen lämmintä. Roomassa lämpötila on kivunnut reilusti yli hellerajan.

Italia paistattelee parhaillaan poikkeuksellisessa lämpöaallossa. Erityisesti maan pohjois- ja keskiosissa oli tänään ennätyslämmintä, kertoi Italian meteorologian laitos. Roomassa marraskuu alkoi historiallisen lämpimästi, kun lämpö nousi yli 27 asteen.

Koskaan aiemmin ei pääkaupungissa ole ollut näin lämpimiä ilmoja marraskuun alussa. Myös maan koillisosassa oli ennätyslämmintä eli yli 26 astetta.

Lämpöaalto on kuitenkin tuonut mukanaan kovia tuulia ja rankkasateita. Venetsia on kärsinyt jo useamman päivän sateiden aiheuttamista tulvista, mutta viranomaisten mukaan tulvat näyttäisivät nyt laskevan.

(MTV3-Reuters-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme