Mainos

Italia lykkäsi äänestystä kansalaisuuslaista: Paineet maahan pyrkivistä siirtolaisista kasvavat

Italia on lykännyt parlamenttiäänestystä kansalaisoikeuksia koskevasta laista.

Hallituksen katsotaan lykänneen lakia, koska paineet Italiassa ovat nousseet maahan Välimeren kautta pyrkivien siirtolaisten määrän kasvaessa.

Ehdotuksen mukaan Italian maaperällä syntyneet vierasmaalaisten vanhempien lapset saisivat kansalaisoikeudet jo syntymässä tai käytyään koulua Italiassa vähintään viisi vuotta. Ehtona kuitenkin olisi, että ainakin toinen lapsen vanhemmista on oleskellut Italiassa laillisesti viisi vuotta.

Pääministeri Paolo Gentilionin keskustavasemmistolainen hallitus tukee lakiehdotusta.

Gentilioni ilmoitti myöhään eilen, että lakiesityksen käsittely parlamentissa siirtyy myöhempään ajankohtaan tänä vuonna. Pääministeri kuitenkin antoi "henkilökohtaisen sitoumuksensa" siihen, että laki tulee voimaan syksyllä.

Kansalaisuuslain muutos on menettänyt kannatustaan italialaisten keskuudessa, kävi ilmi tuoreesta mielipidekyselystä. Puolueista etenkin siirtolaisuutta vastustava Pohjoisen liitto yrittää estää lain voimaantulon.

Italiaan on saapunut tänä vuonna tähän mennessä yli 86 000 siirtolaista. Määrä on nousut yli kymmeneksen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot