Mainos
Mainos

Italia pidätti rikoksista epäiltyjä maahanmuuttajia

Italian poliisi on pidättänyt tai määrännyt karkotettavaksi satoja maahanmuuttajia, joita epäillään huumeiden salakuljetuksesta tai prostituutiosta. Tehoiskussa pidätettiin kaikkiaan 240 ihmistä, joista 150 on ulkomaan kansalaisia. Noin 350 albanialaista ja pohjoisafrikkalaista määrättiin karkotettavaksi. Ratsian yhteydessä poliisi takavarikoi 255 kiloa erilaisia huumausaineita.

-Tämän operaation tavoitteena on ehkäistä ja estää erityisesti ulkomaalaisten tekemiä rikoksia, poliisin lausunnossa sanottiin. Italian pääministerin Silvio Berlusconi kutsui operaatiota "taisteluksi hyvän ja pahan välillä". -Tämän pitäisi antaa kansalaisillemme uskoa hallituksen haluun ja kykyyn puolustaa kansalaisia, heidän henkeään, turvallisuuttaan ja omaisuuttaan, Berlusconi sanoi.

Rikollisuuden vähentäminen on yksi Berlusconin keskusta-oikeistolaisen hallituksen keskeisimpiä tavoitteita. Italiassa tehdään tilastojen mukaan noin kolme miljoonaa rikosta vuosittain. Hallitus on myös tehnyt maahanmuuttosääntöjä tiukentavan lakiesityksen, joka on parhaillaan parlamentin käsittelyssä. Sisäministeriön mukaan Italiaan tuli tämän vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana 6500 laitonta maahanmuuttajaa.

(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme