Mainos

Italia: Euroopassa useita ratsioita jihadistiverkostoa vastaan – myös Suomessa

Useissa Euroopan maissa on tehty poliisioperaatioita jihadistiverkostoa vastaan. Islamistijohtaja mullah Krekaria epäillään verkoston johtajaksi.  

EU:n rikosoikeudellisen yhteisön viraston Eurojustin mukaan operaatiot tehtiin samanaikaisesti Italiassa, Suomessa, Britanniassa, Norjassa, Saksassa ja Sveitsissä.  

Italiassa, Norjassa ja Britanniassa pidätettiin Eurojustin tiedotteen mukaan 13 ihmistä. Pidätettyjä epäillään kansainvälisestä terrorismista.

Yhteensä operaatioissa tutkittiin 26 paikkaa ja takavarikoitiin muun muassa asiakirjoja ja elektronisia laitteita. Italialaiset viranomaiset olivat Eurojustin mukaan avustamassa Suomessa, Britanniassa ja Norjassa tehdyissä ratsioissa.  

Keskusrikospoliisista vahvistetaan STT:lle, että Suomi on antanut Italialle virka-apua operaatiossa. KRP ei kuitenkaan kommentoi asiaa enempää.  

Eurojustin mukaan Rawti Shax -nimistä verkostoa johtaa mullah Krekar. Sen päämäärä on kaataa Irakin kurdihallinto ja korvata se sharia-lain mukaan toimivalla hallinnolla.   

Italian poliisin mukaan verkoston ensimmäinen tehtävä olisi ollut vapauttaa Krekar vankilasta Norjassa esimerkiksi itsemurhaiskujen avulla. 59-vuotias Krekar, joka on Irakin kurdi, on asunut Norjassa vuodesta 1991.  

Krekar perusti aikanaan radikaalin Ansar al-Islam -islamistiryhmän, mutta sanoo, ettei ole johtanut ryhmää vuoden 2002 jälkeen.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot