Mainos
Mainos

Italian YK-joukot syyllistyneet raakuuksiin Somaliassa?

Italia ilmoitti tänään tutkivansa perusteellisesti YK-joukkoihinsa kohdistetut pahoinpitelysyytökset. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vaatimuksesta hallitus kertoi perustavansa komission tutkimaan asiaa. Komissioon kuuluu tuomareita ja asevoimien edustajia.

Italialaislehti Panorama alkoi viime viikolla julkaista tietoja, joiden mukaan Italian 1992 Somaliaan lähettämät YK-miehet kiduttivat ja surmasivat aseettomia somaleja. Entiset sotilaat väittävät esimiestensä määränneen, ettei somaleja tarvinnut kohdella ihmisinä. Myös naisia ja lapsia oli lupa ampua, he sanovat.

Ensimmäisten paljastusten tultua julkisuuteen on lehteen tulvinut tietoa sotilailta, jotka ovat kertoneet uusista kidutustapauksista. Tällä viikolla lehti julkaisi kuvia siitä, kuinka sotilaat raiskasivat nuoren somalinaisen. Kuvissa nainen on sidottu sotilasajoneuvoon ja hänet raiskataan valoraketilla. Kuvat ottanut entinen YK-sotilas haluaa pysyä nimettömänä. Hänen mukaansa sotilaat olivat kyllästyneitä ja halusivat piristää päiväänsä. He "pidättivät" kyseisen naisen, kun tämä käveli sotilasryhmän ohi muutaman muun naisen kanssa.
-Emme olleet enää omia itsejämme, sanoi sotilas, joka on yhä vakuuttunut siitä, että nainen ei huutanut ja vääntelehtinyt tuskasta, vaan pelkästään sen vuoksi, ettei hän pitänyt siitä, mitä sotilaat hänelle tekivät.

Lisäksi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa olleiden YK-sotilaiden päällikkö, kenraali Franco Vezzalini, on antanut hyvin rasistisia lausuntoja, mikä ei paranna tilannetta yhtään. Hänen mukaansa on muistettava, että somalivangit ovat erilaisia, eikä heillä ole samanlaista käsitystä kuolemasta kuin muilla.

Rasismisyytteet saavat vahvistusta mm. entisen YK-sotilaan Benedetto Bertinin kertomuksesta. Hänen mukaansa upseerit määräsivät, ettei somaleja tarvinnut kohdella ihmisinä. Hän kertoi myös, kuinka kuulustelut olivat niin väkivaltaisia, että kuulusteltavat, myös siviilit, pahoinpideltiin tunnistamattomiksi.

Toisten sotilaiden mukaan määräys oli ampua ensin ja kysellä siiten. Eräs sotilas kertoi, kuinka hän oli saanut autoradiosta tiedon, ettei tarvinnut hätääntyä, jos kuuli laukauksia.
-Me siellä vain harjoittelimme tarkkuusammuntaa somaleihin, hän sanoi.

Paljastukset ovat kuohuttaneet Italiaa ja asettaneet maan armeijan hankalaan asemaan.
(STT-Reuter-NTB)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme