Mainos

Itävallassa suuri kaasuräjähdys – ainakin yksi kuoli ja kymmeniä loukkaantui

Itävallassa on tapahtunut suuri kaasuräjähdys tänä aamuna. Vähän ennen yhdeksää aamulla paikallista aikaa sattuneessa räjähdyksessä on uutistoimisto AFP:n mukaan kuollut ainakin yksi ja loukkaantunut ainakin 18.

Räjähdys tapahtui Baumgartenin maakaasuasemalla Slovakian rajan tuntumassa.

Poliisin edustaja kertoi, että räjähdyksen jälkeen kaasuasemalla alkoi suuri tulipalo. Tiedot loukkaantuneiden määrästä ovat vielä ristiriitaisia. Poliisin edustaja sanoi kuudenkymmenen loukkaantuneen mukaan luettuna lieviä vammoja saaneet.

Itävallan Punaisen ristin edustajan mukaan yksi on kuollut ja kahdeksantoista loukkaantunut.

Poliisi on kehottanut ihmisä välttämään Baumgartenin kaasuaseman lähitienoita. Palopaikalla on useita pelstuslaitoksen yksiköitä.

Baugartenin kaasuasema on tärkeä kaasun risteysasema Euroopassa. Asema vastaanottaa kaasua muun muassa Venäjältä.

Italia ilmoitti myöhemmin julistaneensa maahan hätätilan kaasun puutteen takia, kertoo uutistoimisto Reuters.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot