Mainos
Mainos

Itävalta haastaa Airbusin oikeuteen – miljardien hävittäjäkaupoissa epäillään korruptiota ja lahjontaa

Itävallan puolustusministeriö aikoo haastaa ilmailujätti Airbusin oikeuteen Eurofighter-hävittäjäkaupoista. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle ministeriön tiedottaja Michael Bauer

Itävallassa epäillään, että vuonna 2003 tehtyihin kauppoihin liittyy korruptiota ja lahjontaa. Kaupan arvo oli noin kaksi miljardia euroa. Itävalta tilasi alun perin 24 konetta, mutta pudotti määrän ensin 18:aan ja myöhemmin 15:een. 

Kauppaan liittyvistä lahjontaepäilyistä aloitettiin ensimmäinen tutkinta jo vuonna 2007, mutta selkeät johtopäätökset jäivät tuolloin uupumaan. Uusi tutkinta aloitettiin viisi vuotta myöhemmin. Tutkinnassa on mukana Itävallan ohella Saksa. 

Itävallan viranomaisten on määrä julkistaa omat tuloksensa tänään. Itävallan uutistoimisto APA kertoo, että tutkimuksen perusteella Airbusin epäillään johtaneen Itävaltaa harhaan ja kasvattaneen kauppahintaa vilpillisesti. 

Saksan viranomaisten odotetaan saavan omat selvityksensä päätökseen myöhemmin tänä vuonna.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme