Mainos

Itävalta-raportti Ranskalle huomenna

Itävalta-työryhmän raportti luovutetaan huomenna Ranskan presidentille Jacques Chiracille. Asiaan saatiin vahvistus illalla presidentti Martti Ahtisaaren toimistosta.

Viisaiden työryhmä, johon kuuluvat Ahtisaaren lisäksi Espanjan entinen ulkoministeri Marcelino Oreja sekä saksalainen professori Jochen Frowein, käyvät presidentti Chiracin virka-asunnolla Elysee-palatsissa kuudelta illalla luovuttamassa työnsä tulokset. Raportti on määrä julkistaa aikanaan kaikilla EU-kielillä, mutta ensin todennäköisesti vain englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

Raportin odotetaan olevan korkeintaan muutaman kymmenen sivun mittainen. EU:n puheenjohtajamaa Ranska aloittanee raportin saatuaan keskustelut muiden kolmentoista EU-maan kanssa, jotka ovat liittyneet Itävallan hallituksen vastaiseen boikottiin.

EU-maat jäädyttivät kahdenväliset poliittisen tason kontaktinsa uuteen hallitukseen. Useimmat EU-maat ovat ilmeisesti jo valmiit purkamaan boikotin, mutta mikään maa ei ole suunnitellut irtautua siitä yksin. EU-maiden johtajat tapaavat seuraavan kerran henkilökohtaisesti lokakuun puolivälissä Biarritzin huippukokouksessa.

Päätös boikotin aloittamisesta tehtiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna puhelinkontaktien perusteella sen jälkeen, kun Itävaltaan oli muodostettu hallitus jossa toisena kumppanina on äärioikeistolainen Vapauspuolue FPÖ.

Työryhmä sai kesällä tehtäväkseen selvittää Itävallan ihmisoikeustilannetta ja vähemmistöjen kohtelua, sekä Vapauspuolueen luonnetta. Viisaiden työryhmä ei jää keskustelemaan Chiracin kanssa. Ahtisaari jatkaa Pariisista matkaansa Jakartaan, jossa hän osallistuu International Crisis Groupin johtokunnan kokoukseen.

(STT-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot