Mainos
Mainos

Jääkarhu hieraisi unihiekat - ja hämmästyi

Jääkarhunaaras koki yllätyksen kömpiessään pentuineen lumen alta talvihorroksesta. Saari, joka syksyllä oli ollut vielä "asumaton", on nyt rakennustyömaa.

Yhtälailla hämmästyivät rakennustyömaan työntekijät, kun jääkarhuemo ilmestyi pentunsa kanssa lumen peittämästä pesäluolasta.

Spy Islandille, Alaskan pohjoisrannikolle kutsuttiin Yhdysvaltain eläinsuojeluviranomaisia, jotka sijoittivat paikalle tarkkailukameran.

Maaliskuun loppupuolella kuvatusta videosta näkyy kuinka emo ja pentu kieriskelevät lumessa ja selvästi nauttivat auringonpaisteesta.

Italialaisen öljy-yhtiön rakennustyömaalla keskeytetyt työt aloitettiin uudelleen vasta, kun karhut olivat lähteneet muualle.

Jääkarhu ei ole karhun tapaan talviunta viettävä laji. Raskaana olevat naaraat kuitenkin kaivautuvat syksyllä lumipesään. Ne vaipuvat vain kevyeen horrokseen voidakseen synnyttää ja imettää pentuja pesässä. Pennut syntyvät yleensä marras-joulukuussa. Pesästä lähdetään sitten, kun pennut ovat tarpeeksi isoja ja vahvoja, kerrotaan Polar Bears International -sivustolla.

(MTV3 - AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme