Mainos
Mainos

Jäätteenmäen ero esillä Ruotsissakin

Suomen hallituskriisi ja pääministeri Anneli Jäätteenmäen ero huomattiin Ruotsissakin. Tiedotusvälineet käsittelivät draamaa melko näkyvästi ja poliitikot lausuivat näkemyksiään. Yleisin tunne oli pettymys ja Jäätteenmäen naiseuttakin pidettiin mahdollisena syynä tapahtumiin.

Ruotsin suurimman päivälehden Dagens Nyheterin julkaiseman, Hufvudstadsbladetin Stefan Lundbergin kirjoittaman analyysin mukaan keskeinen syy vaalikampanjasta alkaneeseen jupakkaan oli Jäätteenmäen kokemattomuus. Lundberg ihmettelee, miksei puolue varoittanut Jäätteenmäkeä ajoissa. Lundbergin mielestä ikävää tapauksessa on Jäätteenmäen henkilökohtaisen menetyksen lisäksi, että poliittiset sovinistit saavat vettä myllyynsä: "Katsokaa nyt, kuinka kävi, kun saimme naispääministerin".

Yksi harvoista ruotsalaislehdistä jotka käsittelivät asiaa pääkirjoitussivuillaan oli toiseksi suurin iltapäivälehti Expressen. Siinä Merit Wager pohtii, että häviäjiä tapauksessa on paljon, mutta yksi voittajakin löytyy: Suomen kansa. Wagerin mielestä suomalaiset todistavat parhaillaan Kekkosen ajan viimeisiä kouristuksia ja vanha, sulkeutunut poliittinen kulttuuri on nähnyt loppunsa. Pohjoismaiden laajalevikkisin päivittäin ilmestyvä lehti, iltapäivälehti Aftonbladet puolestaan oli kerännyt kommentteja Ruotsissa tunnetuilta suomalaisjulkkiksilta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 19.06.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme