Mainos
Mainos

Jälkijäristykset vavisuttavat Japania

Järistyksessä on saanut surmansa ainakin 14 ihmistä ja loukkaantuneita on yli 700. Lisäksi l2 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan kodeistaan tulipalojoen tieltä.

Japanissa eilisen maanjäristyksen uhriluvun pelätään nousevan.

Järistyksessä on saanut surmansa ainakin 14 ihmistä, loukkaantuneita on yli seitsemänsataa.

Järistys suisti Tokion ja Niigatan välillä liikkuvan luotijunan raiteiltaan, mutta kukaan junan matkustajista ei loukkaantunut. Samalla välillä sortui myös kaksi tietunnelia.

Sadattuhannet japanilaiset jäivät ilman sähköä järistyksessä, joka oli 6,8 Richterin asteikolla. Japanin viranomaiset pelkäävät paitsi jälkijäristyksiä myös maavyöryjä viime aikojen rankkasateiden ja hirmumyrskyjen vuoksi.

Niigatan paikallisviranomaisten mukaan joukko ihmisiä sai vammoja putoavista esineistä ja useita junavuoroja peruttiin. Järistys suisti myös Tokion ja Niigatan välillä liikkuvan luotijunan raiteiltaan.

Liikennöintiä hoitavan JR East Japan -rautatieyhtiön mukaan ainakaan heti raiteilta suistumisen jälkeen ei tietoon ollut tullut, että kukaan junassa olleista olisi loukkaantunut. Luotijuna saavuttaa jopa 300 kilometrin nopeuden.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme