Mainos
Mainos

Jälleen tuhoisa junaonnettomuus USA:ssa

Ainakin kolme ihmistä on kuollut ja 265 muuta loukkaantunut tänään Etelä-Kaliforniassa tapahtuneessa junaonnettomuudessa.

Tavarajunan ja matkustajajunan yhteentörmäys tapahtui Los Angelesin kaupungin eteläpuolella. Ainakin yksi matkustajajunan vaunuista putosi kiskoilta törmäyksessä.

Onnettomuuden syy on yhä epäselvä. Viranomaisten mukaan molemmilla junilla oli tapahtumahetkellä suhteellisen hiljainen vauhti. Onnettomuuspaikalle hälytettiin kolmisenkymmentä ambulanssia ja kaikki alueen sairaalat olivat hälytystilassa.

Edellinen vakava junaturma Yhdysvalloissa tapahtui viime viikolla. Matkustajajunan putoaminen kiskoilta aiheutti neljän ihmisen kuoleman ja yli 150 loukkaantui, kolmisenkymmentä heistä joutui jäämään sairaalahoitoon.

Onnettomuuden syytä selvitetään edelleen, mutta radan rikkoutuminen on todennäköisin syy turmaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme