Mainos
Mainos

Jälleenrakennus käyntiin Kolumbiassa

Jälleenrakennustyöt pääsivät käyntiin tänään kolumbialaisessa Armenian kaupungissa, jossa viikko sitten sattui tuhoisa maanjäristysi. Viranomaiset jatkoivat kuitenkin vetoomuksiaan kansainvälisen avun saamiseksi.

-Tilanne on edelleen erittäin epävakaa Armeniassa, sen ympäristön kylissä ja järistyksen tuhoamilla kahviviljelmillä, kertoi Quindion alueen kuvernööri Henry Gomez. Armenian jälleenrakentaminen maksaa kolumbialaisten arvioiden mukaan ainakin 1,8 miljardia markkaa.

Punaisen Ristin antamien tietojen mukaan järistyksen uhreina kuoli 938 ihmistä ja yli 4000 loukkaantui. Uhreja uskotaan löytyvän ehkä vielä useita satoja lisää.

Järistysalueella vieraillut Suomen Lähetysseuran työntekijä Merja Rantakangas kertoi, että siellä tarvitaan erityisesti telttoja, patjoja, lääkkeitä, puhdasta vettä ja elintarvikkeita. -Armenian jälleenrakentamisen sanotaan kestävän 20 vuotta. Hätäavun lisäksi on tärkeää, että olisimme jatkossakin auttamassa, kertoi Rantakangas.

Myös kahviplantaasit kärsivät

Kolumbian maanjäristys on aiheuttanut vahinkoa myös maan kahviplantaaseilla. Suuri osa kahvinkäsittelylaitoksista on tuhoutunut ja yhä enemmän laitoksilla työskennelleitä ihmisiä lähtee pois kulkutautien uhkaamalta alueelta kohti pääkaupunkia. Kauppojen ryöstely jatkuu ja jopa 70 prosenttia Armenian kaupungin rakennuksista on sortunut tai vaurioitunut.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme