Mainos
Mainos

Japani suunnittelee perustuslakiremonttia

Pasifistisen perustuslain muuttamisesta äänestetään aikaisintaan vuonna 2010.

Japanin parlamentti on hyväksynyt lain kansanäänestyksestä, mikä avaa tietä maan pasifistisen perustuslain muuttamiseen.

Pääministeri Shinzo Abe haluaa muuttaa perustuslakia, joka estää maan osallistumisen ulkomaisiin sotilasoperaatioihin kuten rauhanturvaamiseen. Laki säädettiin Yhdysvaltain sanelemassa muodossa maan kärsittyä tappion toisessa maailmansodassa. Maan armeijaa kutsutaan edelleen itsepuolustusjoukoksi.

Perustuslain muuttamisesta äänestetään aikaisintaan vuonna 2010. Lakimiehet ovat arvostelleet sitä, että lakiin ei ole kirjattu äänikynnystä. Siten kansanäänestys on lainmukainen riippumatta siitä, miten moni käy uurnilla.

Vasemmisto ja rauhanliikkeet ovat vastustaneet Aben ajatusta perustuslain muutoksesta. Tuoreimman mielipidetiedustelun mukaan valtaosa japanilaisista pitää parempana sitä, että perustuslaki olisi jatkossakin pasifistinen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme