Mainos
Mainos

Japanilaiset ylistävät sankareitaan - "Koko maailma luottaa teihin"

Japanilaiset ovat nostaneet koko maan sankareiksi ne palomiehet, helikopterilentäjät ja ydinvoimalan työntekijät, jotka väsymättä yrittävät saada Fukushiman ydinvoimalan tilannetta hallintaansa.

Kriisialueelle suuntasi tänään uutta työvoimaa, kun 139 erikoispalomiestä lähti Tokiosta kohti ydinvoimalaa. Heidän on määrä auttaa 3-reaktorin jäähdytystöissä.

- Odotamme meille annetun tehtävän olevan vaikea. Mielestäni tämä toimeksianto on hyvin vaarallinen. Japanin maine ja monien ihmisten henki riippuu kuitenkin teidän toimistanne, rohkaisi Tokion palolaitoksen päällikkö Yuji Arai puhuessaan henkilöstölleen ennen lähtöä.

Tämän jälkeen päällikkö hyvästeli jokaisen ydinvoimalaan suuntaavan palomiehen henkilökohtaisesti. Miehet olivat itse ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi vaaralliseen tehtävään.

Monet japanilaiset ovat olleet vaikuttuneita ydinvoimalassa työskentelevien ihmisten rohkeudesta ja sinnikkyydestä. Paikallinen media on kutsunut heitä työntekijöiden lukumäärän mukaisesti nimellä "Fukushima 50".

- He riskeeraavat ydinvoimalassa oman henkensä. Me muut emme voi tehdä muuta kuin rukoilla heidän puolestaan, totesi 24-vuotias tokiolainen Hirozumi Asai.

- Ei pelkästään Japani, vaan koko maailma luottaa nyt heihin, jatkoi työtoveri Norie Igarashi.

Tokion palomiesryhmän odotettiin aloittavan työnsä Fukushiman ydinvoimalassa tänään iltapäivällä.

(MTV3 - APTN)

Katso Risto Puolimatkan juttu:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme