Mainos
Mainos

Järjestö: EU:n siirtolaispolitiikka uhka ihmisoikeuksille

Human Rights Watch -järjestön mukaan EU on sysännyt viime aikoina vastuuta Eurooppaan suuntautuvasta siirtolaisuudesta yhä enemmän naapurialueilleen. Alueiden maissa ei kuitenkaan usein ole kattavaa järjestelmää ihmisoikeuksien suojelemiseksi.

Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön Human Rights Watchin mukaan EU:n siirtolaispolitiikka on nykymuodossaan uhka ihmisoikeuksille.

EU on painostanut esimerkiksi Libyaa ja Ukrainaa ottamaan suuremman vastuun maiden kautta Eurooppaan pyrkivien pysäyttämisestä ja karkottamisesta.

- Jos EU haluaa muiden maiden ottavan lisää vastuuta siirtolaisuudesta, sen on aloitettava varmistamalla, että nämä maat kykenevät siihen, järjestön Eurooppa-asioiden johtaja Holly Cartner sanoi tiedotteessa.

EU-maiden on määrä keskustella siirtolaisuudesta perjantaina Lahden epävirallisessa huippukokouksessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme