Mainos
Mainos

Järjestö: Tsunami tappoi enemmän naisia kuin miehiä

Brittiläisen avustusjärjestön selvityksen mukaan joissakin indonesialaiskylissä surmansa saaneista peräti 80 prosenttia oli naisia. Järjestön mukaan naisilla saattaa olla edessään uusia vaikeuksia miesvaltaisessa yhteisössä.

Aasian hyökyaaltokatastrofi surmasi naisia paikoin jopa nelinkertaisesti miehiin verrattuna, ilmenee brittiläisen avustusjärjestön Oxfamin julkistamasta selvityksestä. Järjestön mukaan sukupuolten epäsuhta saattaa johtaa henkiin jääneet naiset vaikeuksiin ja asia pitäisi ottaa huomioon avustusohjelmissa.

Oxfam kartoitti tilannetta kahdeksassa kylässä tsunamien pahiten koettelemassa Indonesian Banda Acehin maakunnassa. Joissakin kylissä surmansa saaneista 80 prosenttia oli naisia. Järjestö kertoo havaintojen Sri Lankasta ja Intiasta oleva samansuuntaisia.

Oxfam arvelee naisten suuren kuolleisuuden johtuneen muun muassa siitä, että nämä olivat rannalla hoitamassa lapsia samalla kun miehet olivat merellä kalastamassa ja siten turvassa hyökyaalloilta. Toisaalta naisten kyky selviytyä hyökyaallossa uimalla tai kiipeämällä puihin oli keskimäärin miehiä heikompi.

Tavalla tai toisella hengissä selvinneillä naisilla saattaa olla edessään uusia vaikeuksia miesvaltaisessa yhteisössä.

- Olemme jo kuulleet raiskauksista, seksuaalisesta häirinnästä ja pakkoavioliitoista, sanoo Oxfamin ohjelmajohtaja Becky Buell.

Avustustyöntekijät muun muassa pelkäävät, että naiset pakotetaan hankkimaan epätavallisen paljon lapsia hyökyaaltojen harventamien yhteisöjen tarpeisiin.

Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofissa kuoli 26 joulukuuta arviolta 300 000 ihmistä.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme