Mainos

Järjestöt: Koiranlihan myynnistä jättisakot Kiinan koiranlihafestivaalilla – paikallisilla ei tietoa kiellosta

Eläinoikeusjärjestöt ja kiinalaisaktivistit kertovat, että koiranlihan myynti on sakkorangaistuksen uhalla kielletty festivaalilla, joka on perinteisesti tarjoillut koiran lihaa. Paikalliset viranomaiset eivät kuitenkaan tiedä kiellosta, kertoo BBC.

Perinteisesti koiranlihaan ja litsi-hedelmiin keskittyvällä kiinalaisella Yulinin ruokafestivaalilla on tänä vuonna kiellettyä myydä koiranlihaa, kertovat aktivistiryhmät.

Kansainvälinen eläinoikeusjärjestö Humane Society International ja amerikkalainen koiran- ja kissanlihan syöntiä Kiinassa vastustava Duo Duo Project ovat ajaneet kieltoa.

Nyt järjestöt ovat saaneet kuulla kiinalaisilta aktivistikollegoiltaan, että kielto olisi toteutumassa. Kiellon vahvistaa järjestöille suuri paikallinen koiranlihatori Dongkou.

Järjestöjen mukaan koiranlihan myynti on kielletty tapahtumassa jopa yli 10 000 euroa vastaavien sakkojen tai pidätyksen uhalla.

"Miten tämä eroaa muusta lihansyönnistä?"

Vaikka järjestöt kertovat kuulleensa kiellosta luotettavasta lähteestä, monet paikalliset eivät ole kuulleet siitä lainkaan. Edes kaikki viranomaiset eivät tiedä kiellosta, joten on hieman epäselvää, onko se toteutumassa, kirjoittaa BBC.

– Ne, jotka koiran lihaa haluavat, jatkavat sen syömistä kiellosta huolimatta. Miten se eroaa muusta lihasta muutenkaan, ihmettelee BBC:n tavoittama suositun koiranliharavintolan omistaja.

Toteutuu kielto tai ei, se on eläinoikeusjärjestöjenkin mukaan vain väliaikainen.

Festivaalin jälkeen koiranlihaa saa taas myydä normaalisti. Järjestöt toivovat, että väliaikainenkin kielto kiinnittäisi huomiota koiranlihakaupan epäkohtiin.

Kiellon puolesta puhuneet eläinoikeusjärjestöt perustelevat kieltoa kolerariskillä ja sillä, että osan ruokana tarjoiltavista koirista epäillään olevan varastettuja lemmikkejä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot