Mainos
Mainos

Järjestöt moittivat Venäjän vaalitaistoa Medvedevin show´ksi

Yhtenäisen Venäjän presidenttiehdokas Dmitri Medvedev ei esiinny kampanjassaan vaalien ehdokkaana vaan maan tulevana johtajana, valittavat järjestöt. Lisäksi puolue käyttää runsaasti viranomaisvaltaa, mediapainetta sekä erilaisia julkisia laitoksia vaalikampanjansa tukemiseen.

Näin toteavat Transparency Internationalin ja venäläisen kansalaisjärjestön Golosin johtajat. Järjestöt ovat seuranneet vaalikamppailua eri puolilla Venäjää ja listanneet tavallisimmat väärinkäytökset.

-Yhtenäinen Venäjä ei käy sellaista kampanjaa, jossa puolueen linja kilpailisi muiden puolueiden kanssa. Sen sijaan sen tilaisuuksissa yksinkertaisesti kerrotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kuvailee Transparency Internationalin Venäjän-johtaja Elena Panfilova.

Järjestöjen mukaan ylivoimaisesti yleisin vaalirikkomus on median selkeä tuki Medvedeville. Tukea annetaan mm. kiittelemällä varapääministerin onnistuneita projekteja sekä esittämällä häntä uutisissa moninkertaisesti useammin kuin muita ehdokkaita. Myös lukuisat merkittävät virkamiehet ja jopa vaaliviranomaiset antavat jatkuvasti lausuntoja hänen puolestaan.

"Ehdokkaina Putin ja Medvedev"

Transparency Internationalin kokoaman tilaston mukaan Medvedev on esiintynyt alueellisilla ja valtakunnallisilla televisiokanavilla joulukuusta helmikuun puoleenväliin mennessä noin 3200 kertaa.

Liberaalidemokraattien ehdokas Vladimir Zhirinovski ja kommunistien Gennadi Zjuganov ovat kumpikin näkyneet lähetyksissä hiukan yli 900 kertaa, demokraattisen puolueen Andrei Bogdanov 440 kertaa.

Ylivoimaisesti eniten on silti esiintynyt nykyinen presidentti Vladimir Putin, häntä on näytetty lähes 5000 kertaa.

-Tästä syntyy sellainen vaikutelma, että vaaleissa on tarjolla kaksi ehdokasta: Vladimir Putin ja Dmitri Medvedev, toteaa kansalaisjärjestö Golosin tutkija Viktor Vahshtain.

-Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi Italiassa oppositio valitti vaalien jälkeen, että hallituspuolue saattoi käyttää kampanjaansa paljon enemmän rahaa kuin muut. Täällä sekin on päinvastoin, hän lisäsi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme