Mainos
Mainos

Jeltsin lupasi muutoksia hallitukseen

Presidentti Boris Jeltsin ilmoitti tänään parlamentin kamarien yhteisistunnossa uudistavansa Venäjän hallitusta ja palauttavansa järjestyksen maahan. Hän lupasi aloittaa taistelun korruptiota vastaan korkeinta tasoa myöten.

-Liika on liikaa. On tullut aikaa palauttaa järjestys, ja sen aion tehdä, päättäväisesti esiintynyt Jeltsin julisti. -Hallituksen rakennetta ja kokoonpanoa täytyy muuttaa. Mukaan tulee tarmokkaita ja päteviä ihmisiä, hän sanoi ja lupasi ilmoittaa muutoksista lähipäivinä.

Kremlin lähteiden mukaan Jeltsin suunnittelee muun muassa avustajansa Anatoli Tshubaisin nostamista ensimmäiseksi varapääministeriksi, jonka tehtävänä olisi johtaa korruption vastaista taistelua.

Jeltsin näytti terveeltä ja esitti selkeästi 25-minuuttisen puheenvuoronsa. Vuotuinen parlamenttipuhe oli Jeltsinin tärkein poliittinen linjapuhe sen jälkeen kun hänet kesällä valittiin uudestaan Venäjän presidentiksi.

Jeltsin torjui opposition vaatiman perustuslain muutokset, jotka heikentäisivät hänen valtaansa. Koko puheen tarkoitus näytti olevan osoittaa, että hän on jälleen tukevasti vallassa, vaikka terveysongelmat ovat pitäneet häntä poissa Kremlissä kahdeksan kuukauden ajan.

Toiveikkaana Helsinkiin

Jeltsin suhtautui toiveikkaasti Helsingin huippukokoukseen ja sanoi odottavansa, että tapaaminen Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin kanssa tuo uutta eloa maiden suhteisiin.
-Teemme kaiken mahdollisen estääksemme Euroopan uuden jakautumisen, hän sanoi.

Jeltsin toisti myös vastustavansa sotilasliitto Naton laajentumista itään ja varoitti ryhtymästä siihen vastoin Venäjän tahtoa.
-Se saattaisi johtaa Venäjän työntämiseen Euroopasta ja sen strategiseen eristämiseen. Se olisi kohtalokas päätös, joka saattaisi tulla Euroopan kansoille kalliiksi, Jeltsin varoitti.

Oppositio: Pelkkiä lupauksia

Jeltsinin poliittisten vastustajien mukaan presidentti toisti puheessaan vanhoja, toteuttamatta jääneitä lupauksiaan eikä tarjonnut mitään uusia keinoja niiden ongelmien ratkaisemiksi, joita Venäjällä on edessä.

Vastustajat syyttivät myös Jeltsiniä yrityksistä siirtää vastuu muiden niskoille.
(STT-AFP-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme