Mainos
Mainos

Jeltsin määräsi puolustusministerin kitkemään armeijan korruptiota

Venäjän presidentti Boris Jeltsin määräsi tänään uuden puolustusministerinsä Igor Rodionovin kitkemään korruption maan armeijasta ja uudistamaan asevoimia perusteellisesti. Jeltsinin mukaan armeijan upseeristo on korruption läpitunkema.

-Korruptio syö upseeristoa kuin ruoste, Jeltsin sanoi esitellessään Rodionovin puolustusministeriön johtaville virkailijoille. Esittely tehtiin Moskovan ulkopuolella parantolassa, missä Jeltsin on ollut toipumassa kovasta vaalikampanjasta. Presidentin mukaan esimerkiksi aseiden myyntiä armeijan varikoilta ei ole kyetty estämään. Lisäksi hän mainitsi asevelvollisten kiusaamisen, johon sotilasarvoltaan ylemmät syyllistyvät.

Rodionov sanoi myöhemmin uutistoimisto Interfaxin mukaan, että hän aikoi ottaa vastaan presidentin tarjoaman haasteen. Hänen mukaansa armeijan arvovaltaa ei voida pitää yllä niin kauan kun sen ylimmät kerrokset ovat korruptoituneita.

Jeltsin myös esitti erityisen puolustusneuvoston perustamista valvomaan syvällisiä muutoksia, jotka presidentin mukaan ovat tarpeen asevoimissa. Venäjän vajaan kahden miljoonan sotilaan armeijalla on vaivoinaan mm. varojen puute, heikko varustus ja liika ylimmän portaan henkilöstö. Jeltsin haluaa siirtyä yleisestä asevelvollisuudesta ammattiarmeijaan vuoteen 2000 mennessä. Monet länsimaiset sotilasasiantuntijat uskovat, että Jeltsinin esitys ammattiarmeijasta hyllytetään hiljakseen, koska hanke on todennäköisesti erittäin kallis.

Jeltsin nimitti eilen 59-vuotiaan kenraali Rodionovin uudeksi puolustusministeriksi. Rodionov tuli virkaan kovan linjan edustajana tunnetun Pavel Gratshovin jälkeen, jonka hän erotti virasta kesäkuussa. Presidentin turvallisuusneuvonantaja Aleksandr Lebed ajoi voimakkaasti Rodionovin nimittämistä. Gratshovin eron jälkeen hänen poliittiset kilpailijansa ovat syyttäneet entistä puolustusministeriä korruptoituneiden virkailijoiden hankkimisesta lähipiiriinsä. Gratshov oli "vajonnut korruptioon ja ympäröinyt itsensä siipeilijöillä ja varkailla", syytti kenraali Lev Rohlin aiemmin tässä kuussa.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme