Mainos
Mainos

Jemen: Kidnappauksia tehtaillut al-Qaida-johtaja surmattiin

Jemenin viranomaiset kertovat Arabianniemimaan al-Qaidan kakkosmiehen kuolleen ohjusiskussa saamiinsa vammoihin. Yhdysvallat pitää Arabianniemimaan al-Qaidaa järjestön vaarallisempana haarana.

Jemeniläisten mukaan Said al-Shehri on haudattu Jemeniin tuntemattomaan paikkaan. Viranomaisten tiedotteen mukaan al-Shehri sai vakavia vammoja marraskuisessa lennokki-iskussa Jemenin eteläosissa.

Arabikanava al-Arabiya kertoi jo alkuviikosta kuulleensa al-Shehrin sukulaisilta al-Qaida-johtajan kuolemasta. Jemenin hallitus ei kyennyt tuolloin vahvistamaan asiaa.

Guantanamo Baysta takaisin al-Qaidan johtoon

Al-Shehri kuului Arabianniemimaan al-Qaidan perustajiin. Hänet vapautettiin Guantanamo Bayn vankilasta vuonna 2007 kuusivuotisen tuomion jälkeen ja lähetettiin Saudi-Arabiaan käännyttämään muita al Qaida -taistelijoita pois järjestöstä. Al-Shehri kuitenkin katosi viranomaisilta ja palasi al-Qaidan johtoon.

Ennen marraskuuta Al-Shehrin kerrottiin selvinneen lukuisista häneen kohdistuneista hyökkäyksistä.

Jemenin hallituksen mukaan al-Shehri oli mahdollisesti sekaantunut myös maassa tapahtuneisiin ulkomaalaisten kaappauksiin ja surmiin.

Jemenissä siepattiin kuukausi sitten suomalainen pariskunta ja itävaltalaismies, joiden olinpaikasta ei ole varmaa tietoa. Yhden väitteen mukaan kolmikko on myyty al-Qaidalle.

Arabianniemimaan al-Qaidan maine Yhdysvalloissa on peruja vuodelta 2000, jolloin järjestön taistelijat hyökkäsivät Yhdysvaltain USS Cole -sotalaivaan, joka oli ankkuroitunut jemeniläiseen satamaan. Iskussa sai surmansa 17 amerikkalaista merimiestä.

(MTV3–AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme