Mainos
Mainos

Jemenissä parisataa maahanpyrkijää kateissa

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoo, että noin 200 afrikkalaisen maahanpyrkijän alukset ovat uponneet Jemenin edustalla.

Noin 200 afrikkalaista maahanpyrkijää on kuollut tai kateissa heidän alustensa upottua viikonloppuna Jemenin edustalla, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Toinen aluksista upposi lauantaina Jemenin rannikolla ihmissalakuljettajien välillä puhjenneen riidan jälkeen. Kaikkiaan 58 ihmisen tiedetään kuolleen, ja tämän lisäksi nelisenkymmentä on kateissa, kertoi pakolaisjärjestö. Valtaosa kuolleista on etiopialaisia ja osa somaleja.

Toinen aluksista osui puolestaan kiveen ja upposi sunnuntaina yrittäessään paeta jemeniläisiä rannikkovartijoita. Aluksessa oli 270 matkustajaa, joista noin 170 selvisi uimalla rantaan. Satakunta on kateissa.

UNHCR:n edustajan Astrid van Genderen Tortin mukaan sunnuntaina uponneen aluksen eloonjääneet kertoivat, että salakuljettajat olivat kohdelleet heitä todella kovakouraisesti matkan aikana. Yksi mies, joka ei kestänyt enää hakkaamista, hyppäsi mereen ja hukkui, edustaja sanoi.

Pakolaisjärjestön mukaan Adeninlahden ylittäneiden pakolaisten määrä kasvoi dramaattisesti syksyn ja alkutalven aikana. Yli 1400 maahanpyrkijää on kuollut lahdella tämän vuoden aikana, kun taas yli 28 000 on onnistunut pääsemään Jemenin rannikolle.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme