Mainos
Mainos

Jemenissä valitaan parlamentti

Runsaat 4,5 miljoonaa jemeniläistä äänestää tänään parlamenttivaaleissa, jotka ovat ensimmäiset vuoden 1994 sisällissodan jälkeen.

Vaaleja pidetään presidentti Ali Abdullah Salehin ja hänen kongressipuolueensa kannatuksen mittarina. Sen ja toisen hallituspuolueen Islamilaisen puolueen arvioidaan saavan enemmistön 301-paikkaiseen parlamenttiin.

Jännityksellä odotetaan, kuinka suuren kannatuksen Islamilaisesta puolueesta irrottautunut ääri-islamilainen ryhmä saa. Tärkein oppositiopuolue Jemenin sosialistinen puolue ja kolme muuta puoluetta boikotoivat vaaleja, koska niiden mielestä maasta puuttuu kansallinen sovinto.

Jemeniläinen sotilas ampui tänään maan eteläosassa viisi vaalivirkailijaa ennen vaalihuoneistojen avaamista. Ampuja pidätettiin.

Vaalitilaisuuksissa aiemmin huhtikuussa ammuttiin kaksi ihmistä. Toisessa niistä hallituspuolueiden kannattajat ottivat yhteen. Viranomaiset ovat aikaisemmin kiistäneet tiedot jännityksen kiristymisestä kahden hallituspuolueen välillä.

Vaalien perusteella arvioidaan ulkomailla sitä, pystyykö maa tarjoamaan riittävän vakauden kansainvälisille sijoituksille. Tulokset valmistuvat viimeistään keskiviikoksi.

Vuonna 1994 hallituksen joukot murskasivat maan eteläosan johtajien yrityksen irtautua Jemenistä.
(STT-Reuter-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme