Mainos
Mainos

Johtajat koolla Malmössä ja Nyborgissa

Pohjolan pääministerit ovat koolla Malmössä ja Itämeren maiden ulkoministerit Nyborgissa. Latvia vienee pääosan ainakin Nyborgissa.

Pohjoismaiden pääministerit ovat koolla maanantaina ja tiistaina Malmössä ja sen lähiympäristössä. Kyseessä on perinteinen pääministerien kesäkokous, jossa pohdiskellaan vapaamuotoisesti ajankohtaisia aiheita. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukana Ruotsiin matkustaa myös rouva Päivi Hertzberg.

Viime vuosina tavaksi on tullut, että pääministerikokous järjestetään heti EU:n huippukokouksen jälkeen. Näin Norjan ja Islannin pääministerit saavat kollegoiltaan tuoreet tiedot Cardiffin kokouksesta.

Muita keskustelunaiheita ovat mm. Itämeren alueen energiayhteistyö sekä Pohjoismaiden yhteistyö Venäjän ja Baltian maiden kanssa. Tässä yhteydessä keskusteltaneen Latvian venäläisten asemasta. Tiistaina pääministerit tutustuvat Juutinrauman siltahankkeeseen.

Samaan aikaan Itämeren maiden ulkoministerit ovat koolla Tanskan Nyborgissa Itämeren neuvoston vuosittaisessa kokouksessa. Ministerit saavat selonteot vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä eri yhteistyön aloilla.

Mielenkiintoisimmaksi aiheeksi nousevat ilmeisesti ihmisoikeuskysymykset. Kokous osuu sattumalta samaan ajankohtaan, jolloin Latvian parlamentin on määrä ratkaisevassa äänestyksessä päättää laista, joka helpottaa niiden Latvian venäläisten lasten kansalaisuuden saantia, jotka ovat syntyneet vuoden 1991 elokuun lopun jälkeen. Näkyvimpänä hahmona Nyborgin kokouksessa on siten eittämättä Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakov.

Jos Latvian parlamentti päättää laista siinä muodossa, jossa Etyjin vähemmistöasiamies Max van der Stoel on sitä suositellut, niin van der Stoel ilmoittanee olevansa tyytyväinen lakiin. Tässä tilanteessa Venäjä ei voi vaatia enää lisää myönnytyksiä.

Asiasta käytiin yllättävä julkinen väittely runsaat kaksi viikkoa sitten Helsingissä Primakovin ja ulkoministeri Tarja Halosen (sd.) kesken. Primakov epäili, että Latvian laki ei täytä Etyjin suosituksia. Halonen oli toista mieltä. Kumpikin kannusti Latviaa täyttämään kansainväliset suositukset vähemmistöjen kohtelusta.

Euroopan unioni kommentoi viikko sitten päivätyssä kirjelmässä, että EU panee tyytyväisenä merkille Primakovin Helsingissä antaman lausunnon. Kirjelmässä kiinnitettiin huomiota kohtaan, jossa Primakov vahvisti, ettei Venäjä vaadi Latvian hallitukselta muuta kuin, että se noudattaa Etyjin vähemmistövaltuutetun suosituksia.

Latvian parlamentin päätökset ovat EU:n mielestä edistysaskel kohti Etyjin vähemmistövaltuutetun suositusten täytäntöönpanoa.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme