Mainos
Mainos

Jugoslavian armeija vapauttamaan panttivankeja

Jugoslavian armeija aloitti tänään operaation albaanisissien panttivankeinaan pitämien serbisotilaiden vapauttamiseksi, kertoi virallinen uutistoimisto Tanjug. Kosovon vapautusarmeija UCK otti kahdeksan Jugoslavian armeijan sotilasta panttivangeiksi Kosovon pohjoisosassa eilen.

Sotilasoperaatioon päätettiin Tanjugin mukaan ryhtyä, koska UCK ei vapauttanut panttivankeja määräaikaan mennessä.

Serbilähteiden mukaan kansainväliset tarkkailijat eivät onnistuneet pääsemään sissien kanssa neuvotteluratkaisuun sotilaiden vapauttamisesta. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön edustaja kertoi vähän aiemmin, että Etyjin tarkkailijat yrittivät edelleen jatkaa neuvotteluja.

Paikalla olleet toimittajat kertoivat, että Jugoslavian armeijan panssarivaunuja ja muuta kalustoa lähti varhain lauantaina Kosovon pääkaupungista Pristinasta kohti Serbiaan kuuluvan maakunnan pohjoisosaa.

Tilanne Kosovossa on jälleen kiristynyt tällä viikolla. Kolme serbipoliisia kuoli perjantaina tulituksessa Kosovossa.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme