Mainos
Mainos

Julma jengitodellisuus: 6-vuotiaita värvätään huumekuriireiksi, 11-vuotiaita tappamaan

Guatemalan sisäministeriön mukaan maassa toimivat jengit värväävät jopa kuusivuotiaita lapsia kuljettamaan huumeita tai aseita

Viranomaisten tilastoista paljastuu, että tappajiksi on puolestaan painostettu niinkin nuoria kuin 11-vuotiaita. Asiasta on puhunut maan varasisäministeri Arkel Benitez Siglo21-sanomalehden haastattelussa.

Tappamaan painostettuja nuoria ei voida syyttää palkkamurhista, sillä "he eivät tarjoudu tehtävään vaan heidät on pakotettu siihen", Benitez toteaa.

Sisäministeriön mukaan Guatemalan väkivaltaisimpiin kuuluvat rikollisjengit, kuten Mara Salvatrucha sekä Barrio 18, pakottavat alaikäisiä tappajiksi värväysrituaaleissaan. Rituaalien tarkoitus on todistaa uusien jäsenten uskollisuus.

YK:n tilastojen mukaan Guatemalassa on arviolta 8000–10 000 jengiläistä.

Tänä vuonna tammikuun ja syyskuun alun välillä poliisi on pidättänyt 22 nuorta osallisuudesta surmatöihin. Lisäksi noin 1500 lasta on pidätetty muista rikoksista, kuten huumeiden ja aseiden hallussapidosta, kiristyksestä, raiskauksesta tai ryöstöstä.

UNICEF:in mukaan Guatemalassa vuosittain noin 50 murhaa vuodessa on lasten tekemiä.

(MTV3 – AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme