Mainos
Mainos

Juna suistui jälleen raiteilta Japanissa

Raivaustyöt Japanin eilisen junaonnettomuuden turmapaikalla ovat jatkuneet läpi yön. Japanissa sattui junaonnettomuus myös tänään, kun matkustajajuna suistui raiteilta törmättyään ensin kuorma-autoon.

Matkustajajuna on jälleen suistunut raiteilta Ibarakin alueella Japanissa, kertoo Kyodo-uutistoimisto. Juna törmäsi ensin kuorma-autoon, minkä jälkeen yksi sen vaunuista suistui raiteilta.

Alustavien tietojen mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa.

Japanin eilisen junaturman uhrimäärä kasvaa

Japanissa eilen sattuneessa junaturmassa kuolleiden määrä on noussut 73:een, kertoo poliisin edustaja. Lisäksi noin 440 ihmistä loukkaantui tuhoisassa onnettomuudessa. Kyseessä oli Japanin pahin junaonnettomuus neljään vuosikymmeneen.

Pelastustyöt jatkuivat onnettomuuspaikalla läpi yön. Palokunnan edustaja kertoi varhain tänä aamuna, että ainakin kolme ihmistä oli pelastettu musertuneista vaunuista elossa.

Onnettomuus sattui paikallisjunan suistuttua kiskoilta päin asuinrakennusta Amagasakissa Osakan lähistöllä, noin 400 kilometriä Tokiosta länteen aamuruuhkan aikaan. Kärkivaunu rutistui puoleen normaalista mitastaan, kun se törmäsi radan vieressä olevaan asuinrakennuksen ja työntyi osin sen sisään kerroksen parkkihalliin.

Junassa oli lähes 600 matkustajaa, joista monet olivat koululaisia. Peräpään vaunut pysyivät raiteilla.

Lehti: Turmajunan nopeus 100 km/h

Japanin turmajuna kulki huomattavaa ylinopeutta, kertoi Mainichi Shimbun -lehti tänään. Lehden mukaan junan nopeus oli 100 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus onnettomuuspaikalla oli 70 kilometriä tunnissa.

Onnettomuuden tutkimuksia johtavan lautakunnan edustaja ei halunnut kommentoida lehden tietoja junan nopeudesta, koska tutkimukset hänen mukaansa ovat kesken. Viranomaiset arvioivat kuitenkin jo eilen, että turman syynä saattoi olla ylinopeus.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme