Mainos
Mainos

Juutalaiset haluavat siirtokuntiensa laajenevan

Palestiinalaisalueiden juutalaiset siirtolaiset ilmoittivat tänään tavoitteistaan jopa kolminkertaistaa Gazassa ja Länsirannalla asuvien juutalaisten määrä Israelin uuden pääministerin Benjamin Netanyahun nelivuotiskaudella. Virallisten arvioiden mukaan noin 130 000 juutalaista asuu tällä hetkellä palestiinalaisalueilla.

Siirtolaisten johtajan Pinhas Wallersteinin mukaan tavoitteena on, että määrä olisi neljän vuoden kuluttua 300 000-500 000. Wallerstein puhui tänään Israelin radiossa. Siirtolaisten laatima toimintasuunnitelma tähtää ainakin kahdeksan uuden siirtokunnan perustamiseen ja useiden palestiinalaisalueilla olevien sotilastukikohtien muuttamiseen asuntoalueiksi. Suunnitelma on määrä esitellä Israelin hallitukselle.

Syrjäytyneessä työväenpuolueen hallituksessa asuntoministerinä toimineen Binyamin Ben-Eliezerin mukaan satojentuhansien uusien juutalaissiirtolaisten tulo palestiinalaisalueille merkitsisi koko rauhanprosessin pyyhkiytymistä pois.

Palestiinalaiset pitävät siirtokuntia provokaationa ja esteenä rauhalle. Netanyahun oikeistolainen likud-puolue puolestaan kannattaa siirtokuntien säilyttämistä
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme