Mainos
Mainos

Kaakkois-Aasian maat haluavat apua paloja vastaan

Indonesian uusista metsäpaloista huolestuneet Kaakkois-Aasian maat vetosivat tänään maailman maihin pyytäen lisää apua palojen estämiseksi.

Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin ympäristöministerit sanoivat julkilausumassaan, että Yhdysvallat, Saksa, Ranska ja Kanada olivat jo tarjonneet apua mutta että lisää tarvittaisiin. Uudet metsäpalot Kalimantanin itäosassa ovat erityisen huolestuttavia alueella vallitsevan kuivuuden vuoksi, totesivat yhdeksän Asean-maan ympäristöministerit.

Indonesian ympäristöministeri Sarwono Kusumaatmadja kertoi, että Kalimantanin maakunnan itäosassa Borneolla oli tällä haavaa tulipaloja 4000 hehtaarin suuruisella alueella. Indonesialla on Sarwonon mukaan vain kolme lentokonetta, joita voidaan käyttää metsäpalojen sammutustöissä. Huomenna sään Kalimantanin yllä arvioidaan Sarwonon mukaan olevan pilvinen, ja siksi viranomaiset yrittävät pilvien sadettamista. Indonesian talouskriisi on herättänyt Kaakkois-Aasiassa huolestusta, koska Indonesialla ei ehkä ole resursseja taistella paloja vastaan, kertoi eräs Asean-diplomaatti.

Viime vuonna Kalimantanissa ja Sumatralla riehuneet laajat metsä- ja pensaspalot levittivät savusumua suureen osaan Kaakkois-Aasiaa. Seitsemän kuukauden aikana savusumua levisi Indonesian lisäksi ennen muuta Singaporen, Malesian ja jopa Thaimaan ylle. Metsäpaloista syytettiin julkisuudessa Indonesian maanomistajia ja metsäyhtiöitä. Nyt tilanne ei ole sään osalta yhtä paha kuin viime vuonna, todettiin Aseanin ministerien julkilausumassa. Ministerit huomauttivat, että säätieteilijät ovat ennakoineet, että epätavallinen kuivuus olisi päättymässä toukokuussa, jolloin päästäisiin normaalitilanteeseen.

Yli miljardin dollarin vahingot

Viime vuoden metsäpalot ja niiden levittämä savusumu aiheuttivat noin 1380 miljoonan dollarin vahingot Kaakkois-Aasiassa, todettiin Maailman Luonnon Säätiön WWF:n keskiviikkona julkistamassa selonteossa. Indonesiassa vahingoiksi arvioidaan miljardi dollaria. Tästä summasta taas 90 prosenttia aiheutui sairaanhoitokustannuksista. Matkailumenetyksistä ja lentokenttien sulkemisesta Indonesialle koitui 90 miljoonan dollarin menetykset.

Seuraavana menettäjien listalla oli Malesia, jonka taloudelliset menetykset olivat noin 300 miljoonaa dollaria. Valtaosan tästä summasta aiheuttivat teollisuustuotannon pieneneminen ja matkailun supistuminen. Singaporen menetykset olivat noin 60 miljoonaa dollaria.

Indonesian viimevuotisten palojen laajuudesta ei WWF:n mukaan ole tarkkaa tietoa. EU:n esittämä arvio, jonka mukaan paloalue oli kaksi miljoonaa hehtaaria, ei WWF:n mielestä ole ainakaan liian suuri.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme