Mainos
Mainos

Kaakkois-Euroopassa valmistaudutaan Nato-jäsenyyteen

Kahdeksan Kaakkois-Euroopan maan ja Yhdysvaltain puolustusministerit sopivat tänään konkreettisista toimista, joilla vähennetään alueellisesta jännitystä ja valmistellaan Natoon pyrkivien maiden armeijoita puolustusliiton jäsenyyteen.

Ministerit päättivät mm. järjestää säännöllisiä korkean tason tapaamisia, pitää yhteisiä sotaharjoituksia ja harkita alueellisen konfliktinesto- ja kriisinhallintakeskuksen perustamista.

He päättivät myös tukea toimia laittoman siirtolaisuuden ja huume- ja asekaupan estämiseksi ja taistella terrorismia ja salakuljetusta vastaan. Tähän pyritään järjestämällä yhteisiä rajapartioita ja vaihtamalla tietoja.

Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen sanoi ministerikokouksen jälkeen, että Kaakkois-Euroopan maat ovat lupautuneet yhteistyöhön selkkausten sijasta ja osoittavat luottamusta siinä missä ennen on ollut epäluuloa.

Kokoukseen osallistuivat Albania, Bulgaria. Romania, Slovenia ja Makedonia sekä Nato-jäsenet Italia, Kreikka ja Turkki. Venäjä oli esittänyt vastalauseensa, koska sitä ei ollut kutsuttu.

Isäntämaa Bulgaria sanoi, ettei Venäjä ole Kaakkois-Euroopan maa eikä aio liittyä Natoon, joten sitä ei kelpuutettu mukaan.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme