Mainos
Mainos

Kadonnutta Kennedya etsitään yhä

Yhdysvaltain murhatun presidentin John F. Kennedyn pojan, John F. Kennedy Jr.:n pelätään saaneen surmansa lento-onnettomuudessa Yhdysvalloissa. Rannikkovartiosto vahvistaa, että Massachusettsin rannikolta on löydetty matkalaukku, joka kuuluu koneessa matkustajana olevalle Kennedyn vaimon sisarelle.

Satoja viranomaisia on hälytetty etsimään Kennedyn yksimoottorista lentokonetta, joka katosi New Yorkin edustalla eilen illalla.

Koneessa on Kennedy Jr.:n lisäksi hänen vaimonsa, tämän sisar ja lennonopettaja.

Rannikkovartioston kerrotaan poimineen pienkoneen lähettämän hätäsignaalin Long Islandin itäpuolelta, Kennedyn koneen reitiltä. Signaali yleensä merkitsee sitä, että kone on syöksynyt maahan, joskin signaalin voi kytkeä päälle myös käsin. Koneen etsintöihin osallistuu rannikkovartioston lisäksi Yhdysvaltain ilmavoimat.

Etsintöjä vaikeuttaa se, että lennosta ei tehty lentosuunnitelmaa ennen koneen lähtöä, eivätkä viranomaiset näin ollen tiedä tarkkaan, mistä konetta olisi etsittävä.

John F. Kennedy Jr. lähti ohjastamallaan pienkoneella New Jerseyn lentokentältä kohti Massachusettsia eilen illalla. Kennedyn oli määrä laskeutua Martha´s Vineyardiin puolenyön aikaan. Kennedy sai lentoluvan noin vuosi sitten.

Viranomaiset sanovat, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä, mikä olisi voinut mennä vikaan lennon aikana, sillä sää oli eilen illalla alueella suhteellisen hyvä.

Alueella, jossa Kennedyn kone lensi, on erittäin paljon lentoliikennettä. Kukaan alueella lentänyt ei ole ilmoittanut vaikeuksissa olleesta vieraasta koneesta. Myöskään alueen lennonjohtoasemilta ei ole oltu yhteydessä Kennedyn koneeseen.

Presidentti Bill Clinton sai tiedon Kennedyn katoamisesta varhain aamulla ja hänen kerrotaan seuraavan tarkasti etsintöjä.

Kennedyn kirous

Kadonneen Kennedyn isä, Yhdysvaltain 35. presidenttti John F. Kennedy sai surmansa salamurhan uhrina vuonna 1963 Dallasissa. Presidentin veli Robert Kennedy murhattiin viisi vuotta myöhemmin.

Yhdysvalloissa on puhuttu Kennedyjen kirouksesta, sillä perheen jäseniä on kohdannut onnettomuus toisensa perään. Suvun jäsenet ovat olleet osallisina myös lukuisissa seksiskandaaleissa.

John F. Kennedy Jr. ei lähtenyt muun suvun tapaan politiikkaan mukaan. Hän opiskeli lakimieheksi ja työskenteli jonkin aikaa Manhattanin yleisen syyttäjän toimistossa. Myöhemmin hän perusti poliittisen aikakauslehden, Georgen. Kennedy meni naimisiin vuonna 1996 Carolyn Bessetten kanssa.
(MTV3-REUTERS-STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme